Falcony Blog | Suomi

Mitä Tuska-festivaali opettaa turvallisuusjohtamisesta?

Written by Kaarle Parikka | Jul 6, 2017 6:00:00 AM

Tuska (Open Air Metal Festival) on vuosittain järjestettävä ulkoilmatapahtuma, joka kokoaa yhteen raskaan musiikin ystävät Suomesta ja kaukaa ulkomailta. Viime viikonloppuna 20. kerran järjestetty Tuska on Suomen suurin festivaali, jos markkinajohtajuutta mitataan panimotuotteiden kulutuksella. Pelkästään festivaalin toisena päivänä nähtiin tänä vuonna 12 000 kävijää, joka oli samalla uusi päiväkohtainen ennätys. Kokonaisuudessaan kolmipäiväinen tapahtuma keräsi jälleen n. 30 000 kävijää.

Mutta tänään emme keskustele panimotuotteista tai kävijämääristä, vaan turvallisuusjohtamisesta.

 

Turvallisuus ja Tuska kulkevat käsi kädessä

Vaikka metalli raikaa, olutta kuluu ja ihmisiä riittää, järjestyshäiriöt loistavat poissaolollaan Tuskassa. Festivaali omaa erittäin hyvän maineen myös virkavallan parissa. “Veikkaisin, että se on ollut poliisin kannalta varsin tylsä festivaali tänäkin vuonna, koska siitä ei ole mitään mainintaa meidän raporteissa. Perinne jatkuu. Hyvä näin.”, Iltalehden jutun yhteyteen haastateltu Helsingin poliisin komisario Arto Laitinen kertoo.

Vaikka festivaalin ilmapiiristä käy kiittäminen paljolti sen järjestäjiä, on turvallisuuden pohjana lopulta vahva yhteisöllisyys. Tapahtuman turvallinen maine on iskostunut työntekijöiden ja vapaaehtoisten ohella kävijöihin, jotka puhaltavat yhteen hiileen.

Samaa yhteisöllisyyttä ilmentää yrityksemme brasilialainen Lead Designer Lucas, jolla on omakohtaisia kokemuksia festivaalin ilmapiiristä. “Olin viime vuoden Tuskassa moshpitissä, kun huomasin yhtäkkiä lompakkoni kadonneen. Hetken kuluttua minulle täysin tuntematon henkilö käveli luokseni ja ojensi sen minulle takaisin, sillä olin kuulemma pudottanut sen maahan. Lompakosta ei oltu viety mitään. En usko, että olisin kovinkaan monessa tapahtumassa törmännyt vastaavaan.”


Turvallisuuden kehittäminen lähtee ruohonjuuritasolta

Turvallisuus on monen asian summa. Kaikki lähtee sitoutuneista yksilöistä, jotka kokevat turvallisuuden tärkeäksi osaksi organisaation toimintakulttuuria. Aivan kuten Tuskan työntekijät, vapaaehtoiset ja kävijät ovat omaksuneet turvallisuuden tärkeäksi osaksi omaa tekemistään.

Vaikka yrityksen johto voi tehdä paljon turvallisuutta edistäviä strategisia päätöksiä, ei muutos tapahdu norsunluutorneissa. Vasta henkilöstön aito sitoutuminen varmistaa, että työpaikan turvallisuusajattelu jalkautuu käytännön työhön. Turvallisuusjohtajan näkökulmasta eräs tärkeimmistä asioista onkin saada työntekijät sitoutumaan turvallisuuden kehittämiseen jokapäiväisten rutiinien keskellä.

 

Poikkeamaraportoinnin matala kynnys on sitouttamisen kivijalka

Käytännössä turvallisuuden kehittämiseen sitoutuminen tarkoittaa, että työntekijä omaksuu tietyt toimintatavat, sekä ottaa havainto- ja poikkeamaraportoinnin tärkeäksi osaksi päivittäisiä rutiinejaan. Mahdollisiin ongelmiin ja uhkiin on mahdotonta puuttua, jos ne eivät kantaudu asioista päättävien ihmisten korviin.


Yllä oleva Fogg Behavior Modelia mukaileva kuvaaja ilmentää työntekijöiden sitouttamiseen liittyviä haasteita. Sitoutumisen esteeksi nousee monesti raportoinnin työläys (kitka). Havainnot saatetaan kirjata käsin raporttipohjaan, joka lähetetään sähköpostilla turvallisuudesta vastaaville henkilöille. Jotta havainnoista ja poikkeamista voitaisiin tehdä johtopäätöksiä, joudutaan kerätty tieto vielä analysoimaan esim. Excelin avulla. Helposti toteutettava toimenpide ei kuitenkaan itsessään takaa vielä koko prosessin toimivuutta. Työntekijät vaativat koulutusta ja ohjeistusta, jotta he ymmärtävät uusitun prosessin hyödyt (motivaatio).

Pahimmillaan prosessin pullonkaulat johtavat siihen, ettei havainnoista raportoida ollenkaan tai etteivät oikeat henkilöt saa niitä tietoonsa. Kummassakaan tapauksessa havainnoista oppimista ei tapahdu.

Havainto- ja poikkeamaraportointi on yrityksemme ydinosaamista. Kehitimme incy.io-sovelluksen, koska halusimme madaltaa työntekijöiden kynnystä ilmoittaa havainnoistaan sekä yksinkertaistaa ja tehostaa raportointiprosesseja. Sovelluksen avulla havaintojen raportoiminen tapahtuu nopeasti niin puhelimella, tabletilla kuin perinteisellä tietokoneellakin. Tiedot tallentuvat pilveen ja analytiikka on saatavilla heti kun sitä tarvitset. Jos sinulla heräsi kysyttävää incy.io-sovelluksesta, älä epäröi olla meihin yhteydessä.

Jos haluat käytännön esimerkin incy.io-sovelluksen hyödyntämisestä, lataa itsellesi Kämp Collection Hotelsin case study: